Loppusyksy

Moro! On taas hetken aikaa päässy vierähtämään viime kirjoituksesta. Oma elämä on ollut hiukan kiireistä tänä syksynä uuden työn, opiskelujen ja treenaamisen yhteen sovittamisessa. Välillä on tietty täytynyt tehdä vielä jotain muutakin. Blogin kirjoittamiseen kaiken tämän jälkeen ei vain yksinkertaisesti ole jäänyt aikaa. Koitan aktivoitua taas vuoden vaihteen jälkeen, kun aletaan lähestymään taas uuden ulkokauden alkua. Syksyn reissun jälkeen kiipeilyt ovat pääasiassa painottuneet muutamaan kisaan ja treenaamiseen, mutta on sekaan mahtui muutama ulkokiipeilypäiväkin Idän bouldereilla. Moni mietti, että miten käy mun ulkokiipeilylle kun muutin takaisin kotikonnuille, mutta sanoin kaikille, että kyllä sieltä vielä uusia paikkoja löytyy, ja niin on löytynyt! Yksi Joensuun aktiiveista, Antti Turunen on hoitanut hienosti kartoitustyötä Joensuun seudun aluieista ja löysikin kesän aikana hienon haikkarikaltsin Juuan Nunnanlahdesta, jota käytiin putsailemassa syksyn ensimmäisillä lumisateilla. :D

Ajattelin tässä blogissa palata vielä Ötztalin tunnelmiin, ja ensi viikolla koita kirjoitella vähän kuulumisia treenikauden alusta, eli mitä uutta ja mitä vanhaa tänä talvena tehdään!

Ötztalin reissusta tarttui mukaan monia ikimuistoisia kokemuksia, mutta mielestäni yksi noista kokemuksista istuu ylempänä kuin muut. Reissun tokavikana päivänä päätettiin Andyn kanssa lähteä tsekkaamaan Markus Haidin erinomainen Der Seewächter, jonka Pamu upeasti kiipesi vuoden 2013 reissulla. Reitti on pysynyt itsellä mielessä siitä saakka, kun tyyppäilin muuvit tuohon 25-30 metriseen graniittikomeuteen. Reittihän alkaa noin 50 metrin korkeudessa sijaitsevalta hyllyltä. Hyllyn kapeudesta kertoo se, että kaverin ohitus on tehtävä aina “tappituntumalla”. Lisäksi hyllyltä on aivan upeat maisemat ympäröivään vuoristoon ja alla olevalle Piburgerin järvelle! Lähestymisestä suoriuduttiin kunnialla, mutta sitten pojat valtasi jännitys. En tiedä vielä tähänkään mennessä oltiinko me henkisesti ja fyysisesti vaan niin hajalla vai mikä siinä pelotti, mutta kyllä puntti oikeasti tutisi. Andy tokaisi johonkin väliin, että on tää perhana kumma, kun hänellä on omasta mielestään aika kylmät hermot yleensä, mutta nyt täytyy myöntää että oikeesti vähän jännittää! :D Ja me kuitenkin kiivettiin sporttia! Ekat yrkät meni kummallakin pelon sekaisin tuntein, mutta saatiin kuitenkin tyypättyä muuvit jatkolta jatkolle. Andy osoitti taas miksi se on niin hyvä kiipeemään ja vetäisi reitin kuumotuksista huolimatta tokalla ylös. Itse tästä motivoituneena lähdin myös yritykseen. Kiipesin alun noin 7c+:ssan osuuden rennosti ja lepäilin tarvittavan aikaa hyvässä levossa ennen kruksia. Mokasin kuitenkin täysin ja lipsautin jalan ennenkuin kruksi edes alkoi.. Vaikka tiesin, että reitti oli kiivettävissä niin olin silti epätoivoinen.

Seuraavalle yritykselle lähdin aika rennosti, vaikka tiesin koko ajan, että miulla oli mahikset kiivetä kyseinen reitti. Taiteilin itseni taas ennen kruksia olevaan lepoon, jossa keräsin kaikki viimeiset voiman ja hengen rippeet, mitä hakatusta ruumiistani löysin. Reitin kruksi koostuu noin 12 muuvin boulderista jonka aikana ylitetään pieni kattolippa. Lipan jälkeen otteet muuttuvat slouppereiksi ja yhdessä kohtaa jalat niin liukkaiksi, että Andyn kanssa päädyttiin kampustelemaan muutama muuvi. Jostain sain kaivettya vielä taistelutahtoa ja sain ensimmäisestä sloupperista kiinni. Sen jälkeen mielessäni siinsi vain noin 10 muuvin päässä oleva lepokahva, jonne itseni sainkin kaikesta epäuskoisuudesta huolimatta. Pumppu oli tässä vaiheessa tasoa “en pysy enää kahvassakaan”, mutta onnekseni löysin varvasjammin, joka poisti huomattavan määrän painoa käsiltä. Lepäilin kahvassa epätodellisen pitkään ja parin pienen kämmin kautta taistelin helpon lopun ankkurille. Fiilis oli aivan sanoinkuvaamattoman mahtava! En edes muista milloin viimeksi oon yllättäny itteni, Seewächterin lähetys tuli aivan puun takaa :D Olin kyllä onnellinen, että se meni tolla yrkällä, koska miun pää ei todennäkösesti ois kestäny enää uutta yrkkää. Andy kyllä sano jälkikäteen, että jos se ei ois menny niin se ois pakottanu mut sille vikana päivänä, huhhuh. Päivän kruunasi kyllä se, kun istahdettiin hyllyn reunalle ja juotiin kylmät radlerit ja syötiin aamulla ostetut creme donitsit!!

Reissusta kotiuduttua aika meni pitkälti boulderoidessa. Kävin myös kiertämässä muutamat boulderliigan kisat, joissa kummassakin pääsin finaalitaistoihin. Omasta mielestäni liigakisojen kehityssuunta on erinomainen! Marraskuun lopulla pidin muutaman viikon kiipeilytauon, jonka jälkeen aloitin pohjan luomisen määrätreeneillä. Vaikka tiesin osallistuvani köysikisoihin uutena vuotena, en sitonut solmua kiinni kertaakaan. Jälkikäteen harmittaa vähän takkiauki valmistautuminen kisoihin, mutta tulipahan taistelutahtoa seuraaviin sm kisoihin, että pääsee vähän haastamaan kärkinimiä! Muistui taas mieleen miten siistiä on kisata köydellä ja varsinkin tällä kertaa reitit olivat ihan huipputasoa! Tänä vuonna onkin tarkoituksena koittaa panostaa hieman kisaamiseen, kun on kuulema tulossa ihan oikeat Sm boulderit. Myös köysi pm kisat ovat tänä vuonna Suomessa, joten tekemistä riittää! Ainiin ja pitäisi lähteä pyörähtämään vielä Etelä-Afrikassakin heinäkuussa.. :) Koitan palailla bloginkirjoitukseen ensi viikolla treenipostauksen merkeissä! Siihen asti näkemiin!