Vuosijäsen kisat

Viikonloppuna oli bouldertehtaan toiset ensimmäiset vuosijäsen kisat. Kisoihin valmistautuminen aloitettiin jo viikolla purkamalla reittejä ja pesemällä otteita.Perjantai aamulla voitiin aloittaa reitiien tekeminen. Reitti taiteilijat Olli ja Joonas olivat tehneet jo monia taideteoksia seinille ennen kuin saavuin paikalle. Teimme reittejä ilta 7 saakka jonka jälkeen piti vielä numeroida reitit ja laittaa paja kuntoon. 

Lauantai aamulla saavuin paikalle niin Olli oli ehtinyt jo pisteyttää reitit. Kisan reiteistä oli mahdollista saada 1-3 pistettä. Reittilapussa oli myös kohta missä oli mahdollista merkitä fläsh. Hienoa oli että jengi pyrki fläshäämään kaikki reitit. 

 Kisan reitit olivat monipuolisia pääsääntöisesti taitoa vaativia reittejä. Fyysisiä "aivot narkikkaan ja voimalla ylös" reittejä ei ollut onneksi yhtään. Pelkäsimme että reiteistä tuli liian vaikeita mutta tuo pelko osoittautui myöhemmin turhaksi.Kisat alkoivat klo 12 ja kiipeilyaikaa oli 4 tuntia. Kisaajia oli yli 30kpl.

  Kisojen aikana pohdin että kuinka nopeasti ihmiset on kehittyny kiipeilijöinä. Jopa vain vähän aikaa kiivenneet kiipesivät vaikeita reittejä aika vaivattomasti. Siinä tulimyös pohdittua että miksi näin on. Johtuuko se siitä että hallin reitin tekijät ovat tekevät lähestulkoon aina reiteistä taidollisesti vaativiavai onko uudet kiipeilijät vain seppiä syntyessään. No oli mite oli suunta on oikea.

 Kisojen jälkeen Kaisa ja Olli olivat järjestäneet "vähän" evästä kisaajille. 

  Kisojen top 10   (max 97 pistettä.)

 Elias silvola   94
 OZ   88 
 Mikko Soramäki   78
 Anitra  69
 Tuomo  69
 Atte 64
 Lauri.V   56
 Visa  56
 Jouni 52
 Bengiola   51

  Kivaa oli ensvuonna uusiks!