Takaisin Saksaan

Viisi viikkoa Pohjois-Amerikassa on nyt ohi ja istun lentokoneessa matkalla kohti Saksaa. Olimme siis ensin kolme viikkoa Havaijilla ja tämän jälkeen lähdimme Kanadaan. Lensimme Vancouveriin ja sieltä ajoimme noin parin tunnin matkan Whistleriin. Whistler on pieni vuoristokaupunki, rakennettu lähinnä hiihtoturismin ympärille. Nyt kesälläkin siellä oli paljon turisteja, alue kun tarjoaa paljon ulkoilumahdollisuuksia ja tekemistä myös kesälläkin. Kiipeilijöille tutumpi Squamish on noin tunnin ajomatkan päässä Whistleristä. Vaikka emme koskaan menneetkään Squamishiin asti kiipeilemään, kiipeilimme jonkin verran Whistlerissä, josta myös löytyi hienoa kiipeiltävää.

 Muuten aika kului ulkoillen, syöden ja kännäillen perheen vanhan au pairin kanssa. Kävimme myös lentämässä pienellä, noin viidentoista hengen ponttonikoneella. Lensimme noin puoli tuntia Garibaldi nimisen luonnonpuiston yllä pienelle järvelle vuorien ja jäätiköiden keskellä. Maisema oli sanoin kuvailemattoman kaunis. Vuoret, jäätiköt, laajat havumetsät ja mitä sinisimmät järvet ovat yhdistelmä jota kauniimpaa saa etsiä. Laskeuduimme järvelle ja söimme siellä eväitä ihaillen maisemia.

 Olimme Whistlerissä viikon verran ja sen jälkeen ajoimme täpötäyteen pakatussa autossa melkein kymmenen tuntia itään, Lake Lousisiin. Ajoimme monen luonnonpuiston läpi enkä voinut olla kuin ihailematta paikan kauneutta. Mikä minua myös kiehtoo Kanadan luonnossa, on sen koskemattomuus ja puhtaus. Kanada on maailman toiseksi suurin maa pinta-alaltaan, mutta väestöä on ainoastaan 30 miljoonaa. Suurin osa ihmisistä asuu lähellä USA:n rajaa, joten suuri osa maan pinta-alasta on täysin koskematonta.

 Lake Louise on pieni kylä, joka on saanut nimensä lähellä sijaitsevan järven mukaan. Järven vesi on sulavettä läheisiltä jäätiköiltä, ja siksi vesi saa mielenkiintoisen sini-turkoosin värin. Hotellimme oli Lake Louisen rannalla ja toisella puolella järveä odottivat hienot kiipeilykalliot. Hotellilta lähtee myös lukemattomat vaelluspolut vuorille ja jäätiköille, ja loppujen lopuksi vaellus olikin merkittävin ajanviete. Yleensä jäimme toisen au pairin kanssa puolet päivästä lasten kanssa, kun vanhemmat menivät kiipeilemään tai vaeltamaan ja sitten vaihdoimme rooleja ja me pääsimme tekemään mitä halusimme. Yleensä vaeltelimme n. 3-4 tuntia vuorenrinteitä ylös alas ja se tuntui kyllä jaloissa jälkeenpäin. Ensimmäisinä päivinä lihakseni olivat niin kipeät, että minun oli vaikea päästä ylös sängystä aamulla, mutta lopulta jalat tottuivat rasitukseen eivätkä ne enää kipeytyneet. Yhtenä päivänä päätin mennä yksin vaellukselle järven ympäri. Järvi on päästä päähän n. 2 km pitkä, mutta vain yhdellä puolella on polku. Kävelin polkua pitkin toiselle puolelle järveä alle puolessa tunnissa, mutta matka takaisin kesti yli kaksi tuntia. Jouduin rämpimään risukoiden ja tiheän havumetsä läpi ja ylittämään kivisiä, jyrkkiä kohtia vuoren rinteellä, kaikkien kivien ollessa irtonaisia ja vierien alas rinnettä. Kyllä oli helpottunut olo kun pääsin takaisin hotellille:)

 Siinä se viideskin viikko sitten vierähti ja nyt on aika palata arkeen. Koulut alkavat taas Saksassa juuri kun pääsemme takaisin. Itse ostin juuri lennot tämän kuun lopussa Göteborgissa järjestettäviin PM-kisoihin. Nyt siis alkaa vimmattu treenaaminen kisoja varten ja toivottavasti pääsisin hyvään kuntoon kuun loppuun mennessä. Seuraava bloggaus onkin sitten varmaan kisoista, joten siihen mennessä hauskaa ja ahkeraa lähetyssyksyä kaikille!