Sunnuntaikiipeilijät

Aamulla aikaisin lähdettiin Joonaksen kanssa Kohti Nummen massiivia, projektien kiilto silmissä.
 
Keli vaikutti hyvältä +12 astetta, pieni tuuli, aurinko pilkotti kirkkaasti pilvien lomasta ja jo toinen sateeton päivä takana. Vianon kiitäessä kuopatonta moottoritietä kohti etelää radion soittaessa 50-luvun klassikoita fiilis oli mahtava. Olo oli vahva, kun oli hyvin levätty. Niin mitä v…..ua, tie märkä just ennen Nummen kalliota ….just joo.
Auto parkkiin kamat kantoon ja kalliolle, tietty vastassa helvetin pahasti valuttava kallio, hetken ihmettelyn jälkeen luovutettiin ja pistettiin kamat autoon ja kotia kohti. Matkalla mootoritien kuopat tuntui notkolle taipuneessa ristiselässä ikävältä. Puuduttavan matkan puol välissä, päätettiin kuitenki mennä Angelniemen bouldereille kattomaan olisiko Bouldervoima lisääntynyt?
Kiivettiin ensiksi Lämppärivariaatio 7a, jonka jälkeen olo oli vahva ja kädetki näytti ihan Kippari Kallen hanskoilta ja otteet tuntui sormenpäissä kun perhonen olis potkinut pikku kintuillaan, eli ei miltään.  Ny sit koittaan Euphoriaa, kun pojat hyppi sitä niin kevyesti viime keväänä. Joonas kertoili betaa ei oo paha ja olinhan itse joskus alku muuvit tehnyt. Mut nyt oli kun kallio olisi hiukan kallistunut lisää ja ottetki oli aika pieniä, välit pitkiä ja polvikin reistaili.
10 min yrittämisen jälkeen siirryttiin sit koittaa Listerietä,  jossa pääsi muutaman kerran lähtö otteille mut ei eka muuvi mennyt. Onneksi Joonaksella oli Lidlin pikakahvia oikeen kokonainen  termospullollinen mukana, siitä kupillinen ja pikku lepo. Kunnon yritys reittiin, turpaan tuli ja sormiinkin sattu. Sit piti koittaa viel jotain, mut Joonas sano et hän on valmis lähteen täältä märästä mettäst poiies, en vastustellut ideaa.
Padit kantoon ja takas tehtaalle, jossa kiivettiin hetki ja vedettiin uudella treeni seinällä vähän voimamuuveja sileillä puuotteilla ja taas oli vahva olo.