PM-Boulderkisat Tukholma 2011
Lähdettiin junnujen ja maajoukkueen kanssa bouldertehtaan edestä autoilla naantaliin ,josta lähti rahtilaivamme kohti Kapelskäärtä. Laivan hytit olivat isoja ja niissä oli mukava nukkua. Aamulla herättiin aikaisin ja menimme syömään aamupalaa. Kaikki olivat vielä aika väsyneitä ja unenpöpperössä ,mutta pikkuhiljaa heräiltiin. Kun pääsimme ulos laivasta piti meidän ajaa vielä kiipeilyhallille. SE oli noin 1 ja puolen tunnin ajomatka. Tulimme perille varhain ja halli ei ollut vielä auennut niin jouduimme odottamaan vielä kolme tuntia autossa ,että halli aukeaisi. Kun pääsimme vihdoin sisälle aloimme heti tarkastelemaan kisaseinää. Reitit näyttivät osittain helpoilta ja osittain haastavilta. Minun vuoro oli heti ensimmäisenä joten aloin lämmittelemään aika nopeasti. Haliin yläkerroksessa oli boulderipaikka ,jossa pystyi lämmittelemään hyvin. Minua jännitti aika paljon sillä vastassa oli mota hyvää kiipeiliää Norjasta ja Ruotsista. Sain kilpailunumeron selkään ja puoli tuntia sen jälkeen alkoivat kisat: Jokaista reittiä sai kokeilla vain viisi kertaa ja aikaa oli tunti. Katsoimme pamun kanssa reittejä ja menin heti kokeilemaan yhtä. Yhteensä toppasin neljä reittiä ja pamu toppasi seitsämän. Reittejä oli yhteensä kahdeksan. Meidän sarja oli ihan älyttömän kova joten tiesin heti ,että en pääsisi finaaliin. Pamukaan ei päässyt finaaliin ja siitä minä hämmennyin aika paljon. Sarjamme voittaja oli ruotsalainen jonathan. Anitra kiipesi hyvin kisoissa ja pääsi finaaliinkin ,mutta häntä taisi jännittää aika paljon joten finaali ei mennyt niin hyvin kuin karsinnat. Katariina kiipesi tosi hyvin ja Sami tuli kolmanneksi omassa sarjassaan. KIsoissa oli kiva tavata kavereita Norjasta ja Ruotsista sekä vanhoja kavereita viime kesän pohjoismaiden maajoukkueleiristä. Meillä oli hauskaa ja tuli kiipeiltyä aika paljon. Pamu koitti välissä köyttäkin. Sunnuntaina lähdimme autoilla kohti satamaa ja lähdimme VikingLInellä kohti turkua. Söimme buffetissa vatsamme täyteen ja sitten meillä oli hiukan vapaa-aikaa. Menin pelaamaan kavereiden kanssa pelikoneelle ja voitin kolmetoista euroa. Olin tosi iloinen: Tässä olikin sitten koko matka ja kolmen kuukauden päästä on sitten seuraavat kisat köpenhaminassa. Sitä varten sitten treenataan kunnolla ja katotaan päästäiskö siellä palkinnonjakoon. -Nooa