Magic wood 2
Olli kirjoittikin jo reissustamme vähän mutta tässä vähän lisää.
Lähdimme siis reisuun 7.7. ja lensimme Helsingin kautta Z
riihiin. Sieltä matkasimme n. kolme tuntia junalla Stuttgartiin, jossa majoittauduimme Kaisan sukulaisten luokse. Jo samana päivänä menimme auto-ostoksille ja sopiva auto löytyikin pian. Yövyimme Stuttgartissa ja ostimme auton seuraavana päivänä. Autokauppaan oli noin tunnin matka Stuttgartista mutta jouduimme yli viidenkymmenen kilometrin ruuhkaan ja istumme siellä jumissa lähes pari tuntia. Stuttgartiin palattuamme oli jo niin myöhä, että päätimme jäädä sinne yöksi. Lauantaiaamuna lähdimme aikaisin ajamaan Sveitsiä kohti. Saavuimme sinne puolen päivän aikaan, pystytimme teltan ja lähdimme Ilen ja Joonaksen opastuksella kiipeilemään. Itse olin tätä ennen boulderoinut vain suomessa, joten kivien ja reittien määrä oli minulle jotain ihan uutta.
Kiipeilykelit olivat tiistaihin asti ihan hyvät ja kiipesimme joka päivä. Keskiviikkona alkoi kuitenkin sataa ja vettä tuli koko päivän ja vielä seuraavanakin päivänä, jolloin päätimme lähteä kiipeilemään köyttä. Ajoimme Voralpsee-järven rannalle jossa sijaitsi erittäin hieno, tasainen kalkkikiviseinä. Paikka oli myös visualisesti hieno, ylväine vuorineen ja metsineen. Yövyimme autossa ja kiipesimme vielä seuraava päivänä ja lähdimme sitten ajamaan kohti pohjoista. Lauantaina kävimme Friedrichshafenissa outdoor-messuilla, jonne myös Kaisa tuli. Päivän aikana kiertelimme valtavia messuhalleja ja kävimme tapaamisissa.
Messujen jälkeen olikin jo aika lähteä ajamaan kotiinpäin. Pistimme navigaattoriin määränpääksi Kapellskärin ja navi näytti ajomatkaksi vähän yli 18 tuntia. Ajoimme iltaan asti, nukuimme autossa ja jatkoimme seuraavana päivänä ja ehdimme sopivasti laivalle.
Magic wood oli boulderoijan unelma. Kaikki kivet olivat kävelymatkan päässä toisistaan ja reittejä oli kaiken tasoisille kiipeilijöille. Maasto oli tosin vähän vaikeakulkuista kamojen kanssa mutta siihenkin tottui. Kivenlaatu oli hyvää, kiinteää graniittia. Otteet eivät kuitenkaan olleet erityisen teräviä, joten nahat säilyivät kiipeilykelpoisina monta päivää putkeen. Korkean sijaintinsa vuoksi sateita tuli aika yllättäen ja usein Magic woodissa. Nytkin jäi reittejä hampaankoloon sateen takia, joten kai joskus pitää palata ja kiivetä pois :)