Kuulumisia

Hyvää Joulun odotusta toivottelee Oppilas Koponen Santahaminan saarelta, tai no tällä hetkellä istuskelen kotona ja valmistaudun viikonlopun kisoihin. Omalta osalta tän vuoden vika kisa ja toisaalta ihan kivakin niin pääsee vihdoin keskittymään treenaamiseen ja ens kevääseen.

Hieman kiireistä on ollu sm kisojen jälkeen ja ei oo päässy ihan täysiä treenaamaan, joten kunto ei oo ihan huipussaan vaan aika samaa mitä oli Oulussa. Onneks köysikisoissa pärjää vähän huonommallakin kunnolla, kun ei ne reitit kuiteskaan mitään supervaikeita oo, täytyy vaan osata lukee ja päästä hyvään fiilikseen, joten toivotaan sieltä puolelta onnistumista tänäkin viikonloppuna. Valmistautuminen on menny vetäessä intervalli treenejä ja kiiveten muutaman kerran köydellä.

Oon myös pitäny pientä boulderkuntoo yllä koko ajan, kun on ollu kahet Liigan kisat eli Isatis ja vanhakunnon Kalakukkoboulder Kuopiossa. Kummatkin meni omalta osalta ihan hyvin ja onnistuin säilyttämään paikan kärkikolmikossa, joka tällä hetkellä koostuu aseveli Gullstenista ja Suomen vahvimmasta Kelloniemestä! Isatiksen reiteillä saatiin aikaan jo ihan hyvää kilpailua, mutta Kuopio on tähän mennessä vienyt voiton reiteillään! Anton ja Voeman reittitiimi oli tehny erinomaista työtä ja alettiin saamaan hyvin eroja aikaan. Jyväskylään vink vink, että yks 8B vois olla paikallaan jos halutaan eroja kahden aikaisemmin mainitun henkilön välille! Ainaskin Olli lupaili Turkuun hyvää settiä, enkä epäile sitä yhtään! Tein myös päätöksen, että jätän Tallinan kisat väliin, koska on välillä kiva olla kotonakin ja ens viikon jälkeen on suunnitelmissa alotella koko talven kestävä hullutreenaaminen Pamun kanssa. Kevälle ois nimittäin pari tavotetta.. Hypergravity, Globalist, Sm kisat.. mitä näitä nyt on :)

Talven treenit alottelen ainaskin ite painottamalla paljon määrätreeniä! Huomaa näin parin laiskemman kuukauden jälkeen, että alkaa väsymään jo parin tunnin kiipeilyn jälkeen. Viime keväästä muistan sen että 3-4 tuntia jakso kiivetä helposti ihan hyvällä teholla koko ajan. Eli siis määrä ylös ja siinä samassa lukkoa vahvemmaks, kaikenlaisista otteista. Ohessa myös vähän projektia ja Tammikuun alussa kans tosi tiukat projektit mukaan treeniin. Aion myös alottaa treenaamaan kunnolla keskikroppaa, kun ärsyttää jalkojen lipsuminen koko ajan.. Ja se vois helpottaa sen hypergravityn kiipeemistä aika paljonkin¨ja kaiken muunkin!Mulle siunaantu myös muutama ulkokiipeilymahis. Oli tarkotus mennä treenaamaan, mutta Muikku sai mut houkuteltua pihalle kiipeemään. Käytiin Sipoossa ja sain kiivettyä One for Sorrowin. On kyllä muuten loisto reitti! Aivan ihmeellistä kiipeilyä, hienot muuvit, hyvää kiveä, erikoisia otteita ja korkeekin vielä! Vaikeudesta on vaikee sanoa mitään, mutta ainaskin vaikeempi kun ykskään 7C mitä oon kiivenny niin jonnekkin 8A:han hujakoille se varmaan asettunee. Myöhemmin samana päivänä kiipesin vielä Porvoosta pari laatulinjaa, joista Gravity Bong ansaitsee kunniamaininnan. Törkeen hieno tuplakantti läiskyttely, tasaista puurtamista koko matkan ajan. Anssin beta turvin onnistuin flässäämään kyseisen herkkupalan. Kiipesin myös aika hienon 6C:n jossa oli dynoloppu, tommosia on harvassa!

Kirjottelen seuraavan kerran tarinaa kuhan käydään eka mittelemässä pohjoismaiden parhaan tittelistä! Katelkaa kisoja, ilmeisesti streamia luvassa ja se löytynee ainaskin Bouldertehtaan fb sivuilta.