Kevään alkua

Hyvää kevään alkua kaikille. Nyt on kisakausi saatu pakettiin ja ulkokausi saa vuoronsa lumien sulattua. Tänä kautena tuli osallistuttua suurimpaan osaan boulderliigan kisoihin ja omasta puolestani olin tyytyväinen kisoihin, niin omiin suorituksiin kuin kisojen järjestelyihinkin. Parhaiten mieleen jäi Isatiksen kisat, joissa kaikkia reittejä oli ilo kiivetä ja pidin myös uudesta tavasta jossa oli reittien määrää supistettu huomattavasti. Suur kiitos ja kumarrus siis kaikille kisoja järjestäneille ja kanssa kiipeilijöille hyvästä ja hauskasta kisakaudesta.

Ulkokaudenkin on saanu avattua, ensimmäiset pari nopeempaa sessiota etsimässä taas tuntumaa graniittiin ja pari päivää sitten pääsi jo hiukan kiipeämäänkin. Lähdettiin Ollin kanssa tehtaalta, suuntana Mietoinen ja ahkeran puuhamiehen Juha Suikkalan yksi uusista löydetyistä kivistä. No päätettiin pysähtyä matkan varrella lemuun, jossa yksi linja oli syksystä jäänyt hieman kaivelemaan mieltä. Kivi ei ole korkea ja selvät otteetkin löytyy koko matkalta sekä ensi vilkauksella taidettiin tästäkin tokaista: "tosta tulee ihan hieno lämppäri..." Otteet on todella sileitä ja mukavia slouppereita, jotka sylkivätkin kiven päälle yrittäneen kiipeilijän kerta toisensa jälkeen takaisin patjalle miettimään uutta lähestymistapaa. Aikamme koiteltuamme Olli keksikin betan joka toimi itselle hyvin, huukataan joka muuvissa ja välillä molemmilla koivilla.. Muutaman yrkän jälkeen löysinkin itseni kiven päältä ja Huukki luukki oli syntynyt. Lähettiin siirtymään kohti määränpäätä, jossa Juha jo odottikin. Aluksi oltiin hieman epäileväisiä kun kiveä tutkittiin, että löytyykö tästä mitään kiinnostavaa, mutta kyllähän niitä linjan paikkoja sitten useampi löytyikin. Muuvit alkoivat löytyä ja teräsharjat lauloivat, itse kävin yhden linjan topissa mutta tulin tapani mukaan alas enkä kiivennyt reittiä. Lähdin viikonlopun viettoon ja Olli ja Juha jäivät vielä kivelle puuhastelemaan, ja muutaman tunnin kuluttua kuulinkin, että kivelle oli syntynyt 4 uutta reittiä 6A-7B+ eli varsin monipuolinen murkula tiedossa.

Toivotaan että kelit suosivat ja kiipeilijät pääsevät ahkerasti kuluttamaan nahkojaan kallioille. Ohessa vielä linkki Huukki luukin videoon, Hyvää alku kevättä ja kirjoittelen taas kun tulee aihetta. https://www.youtube.com/watch?v=nRyBpqUEVjs