Heviä ja kiviä ruotsinmaalla

Kaikki lähti liikkeelle, kun puhuttiin Samin kanssa talvella ihan teoreettisesti, kuinka olisi siistiä käydä Västervikissä kevään aikana. Sami ja Paavo olivat käyneetkin edellisvuonna mestoilla, mutta olivat törmänneet harmillisen huonoon säähän, mikä olikin estänyt kiipeilyn melkein kokonaan. Kivistä ja miljööstä olivat herrat kuitenkin sen verran vaikuttuneet, että uusintavisiitille oli päästävä! Itsekin olen pitkään tuijotellut Hourglassin betaa ja miettinyt, että tuon boulderin kun pääsisi joskus kiipeämään. No pari viikkoa ennen sisuja Samilta tuli viestiä: "Lähdetäänkö sisujen jälkeen Ruotsiin? Viis päivää kiipeilyä, Paavo on kans messissä".

Kevään kiipeilyt sujuikin itsellä omasta mielestä varsin mallikkaasti. Talven treenit olivat tuottaneet tulosta ja sain siirrettyä hyvin sisällä hankitut voimatasot ulkokiipeilyyn, mikä ei ole aikaisemmin onnistunut näin helposti. Pientä setbakkia tuli kuitenkin Pasilan skaboissa, missä rusautin jalasta jonkun nivelen tai jänteen. Päätin varmuuden vuoksi pitää taukoa kiipeilystä kaksi viikkoa ennen reissua ja toivoa parasta. Tuona aikana treenasin kyllä sormilautaa ja kampustelua, sekä pienenä hermotustreeninä ennen reissua kävin testaamassa isojen poikien reittejä Kattilahallilla. Kipu oli hävinnyt lähes kokonaan jalasta, huukata sillä ei vielä uskaltanut, mutta harvoinpa sitä tulee tehtyä muutenkaan, joten lähdin reissuun hyvällä fiiliksellä.

Pitkän ja puuduttavan matkustuspäivän jälkeen päästiin myöhään yöllä nukkumaan. Oltiin vuokrattu oma idyllinen talo Västervikin läheltä Totebosta, josta ajaa pelimestoille 15-30 minuuttia riippuen sektorista. Eihän sitä aamulla malttanut sängyssä maata, vaan jokainen meistä oli ylhäällä jo ennen kahdeksaa. Ensimmäisenä aamuna ongelmana oli se, että lähikauppa aukesi vasta yhdeksältä aamulla. Kymmeneltä kun päästiin vihdoin kohti kiviä, niin päätettiin yhteistuumin, että tämä oli reissun ainut "myöhäinen" aamu. Meidän päivät meni aikalailla seuraavasti: klo 9 autoon, kiipeilyä, fika och maka, kiipeilyä, kiipeilyä, takaisin kämpille klo 21, ruokaa ja taju pois. Huippua oli olla loistavassa seurassa reissussa, keskityttiin siihen mitä tultiin tekemään ja loppuaika heitettiin sit huonoja vitsejä keskenämme, eihän sitä voi muuta kiipeilyreissulta toivoakkaan! Kiitokset siis reissukavereille Samille ja Paavolle!

Tavattiin Västervikissä myös paikallinen pioneeri Stefan Rasmussen. Tuttavallisemmin "Stefu" kierteli meidän kanssa vanhoja mestoja ja esitteli myös useampia uusia paikkoja. Todella mukava kaveri ja tehnyt paljon työtä alueen kiipeilyn kehittämiseen. Itse herran paikalla ollessa olikin siistiä tehdä muutamat toistonousut uusiin probleemiin, sekä 6 vuotta toistamattomana olleeseen kahden muuvin dynaamiseen voimareittiin nimeltään Micki. Stefan itsekin sanoi, että yrittää aina tulla kiipeämään muualta tulevien kanssa, koska Västervikissä ei oikein asu muita kiipeilijöitä. Suosittelenkin ottamaan yhteyttä heppuun jos liikutte siellä suunnilla ja haluatte nähdä alueita tai muuten vaan tavata! Saunaa ei kuitenkaan löytynyt, joten liikoja ei kannatta odottaa.

Itselle reissun ehdottomasti siistein reitti oli Hourglass. Se on Västervikin THE reitti, jonka tietää jokainen. Se oli myös itelle eka 8B ja onhan se nyt todella hieno boulderikin vielä. Tasaista kompressiopaukutusta aivan täydellisillä otteilla. Ennen reissua mietin, että onneksi on viisi päivää aikaa niin kerkeää työstämään ja sanoinkin jätkille, että mitään muuta ei miun tarvii kiivetä, kun tuo yks reitti niin sit oon tyytyväinen. Olinkin aika hämmentynyt kun sain kiivettyä Hourglassin ekana päivänä illan jo pimetessä. Ei ainakaan paremmin ois voinut lähteä reissu käyntiin, heti paineet lähettämisestä pois ja flow päälle. Uskonkin, että nimenomaan tuo Hourglassin kiipeäminen alkureissusta teki miun loppureissusta sen mitä se oli. Pystyin jotenkin keskittymään siihen kiipeilyyn täysillä ilman mitään huolia takaraivossa. Haapakosken kanssa tästä juteltiinkin viime viikolla ja niin se vaan on, että toppauksista tulee sitä itsevarmuutta, millä on tosi iso rooli kaikessa kiipeilyssä. Mut tosiaan yks reitti pois meitsin bucket listiltä, wohooo!

Toinen erittäin mieleen painuva reitti oli Awake the unkind. Oltiin etsitty reittiä heti ensimmäisenä päivänä tuloksetta ja vihdoin kolmantena päivänä löydettiin se Stefun ohjeiden avulla. Päivä oli lopuillaan ja olin aika hajalla, mutta päätin kuitenkin, että otan yrkän siihen. Lämppäilin viereisellä Le pacte des loups reitillä, joka sijoittuu myös reissun kärkeen. Fiilis muuttui vähän paremmaksi ja päätin ottaa yrkän Unkindiin. Stressasin alkua aivan liikaa samalla kun Sami puhui puhelimessa ja spekuloin kaiken mahdollisen Paavolle, joka vaan tokaisi suurin piirtein jotain tän tapaista: "Tossa alussa ei oo sulle mitään ongelmia, kiipeet sen siitä helposti ja sit puristat vähän kovempaa tossa lopussa". Paavon sanoma oli sen verran tyhjentävä, että Samin lopetettua puhelun kiipesin reitin toppiin. Tykkäsin reitistä tosi paljon! Puhdas feissilinja, jossa ei oikeestaan ole vaihtoehtoista betaa, on vaan otteet joista on tehtävä pari pitkää lukkoa.

Reissun top-kolmoseen sijoittuu myös viimeisen päivän lähetys Soul fly nimiseen reittiin. Viides päivä putkeen ja alussa siitä touhusta ei meinannut tulla mitään. Meinattiin jo luovuttaa siltä päivältä, mutta päätettiin kuitenkin käydä katsomassa Soul fly, koska olin kuullut, että se on erittäin hieno reitti ja olihan se! Säälittävän flässiyrkän jälkeen kokeilin keskiosan ja lopun muuveja varmaan puolentunnin ajan saaden joka kerta tehtyä muutaman muuvin putkeen. Löysin loppuun kohtuullisen toimivan betan ja sanoin, että otan yhden yrkän tuolta alusta ja sit saa riittää, että eiköhän sit oo kaikki annettu mitä tästä ruodosta lähtee. Kömmin luolan perälle ja samalla, kun lähin kiipeämään niin naureskelin jollekin Paavon hetki sitten kertomalle jutulle. Päätin kuitenkin yrittää vielä kerran täysiä ja jotenkin ihmeellisesti taistelin itseni jyrkimmän osan loppuun. Mokasin kuitenkin jotain ja olin tikkusuorassa asennossa vasen jalka toehuukissa ja kummatkin kädet ylhäällä incutissa listassa. Siinä vaiheessa ei ollut enää muuta tehtävissä kuin irrottaa jalat, onneksi on tullut treenattua sitä ennenkin ja sain pidettyä heilurin. Taistelin vielä kehon väsymystä ja käsien pumppua vastaan ja sain kuin sainkin topattua kyseisen reitin! Ei olisi paremmin voinut reissua lopettaa!

Kiipesin yhden reitin eilenkin, mutta se on sellainen että vaatii kokonaan oman tarinan. Joten palailenkin kirjottelu puoleen pikimiten!