Harjoittelua varten
Eilen lähdimme Matildan ja Naksin kera Angelniemeen katsomaan onko jäätä.
Matilda oli ostanut omat kengät ja raudat joten polte oli kova päästä testaamaan 40 eur sijoituksiaan.
raudoista tuli hyvät kun viila lauloi hetken aikaa, ja eilen aamulla lähdimme auringon noustessa 14 asteen kirpeässä pakkassäässä ajeleen kohti Saloa.
Menimme katsomaan Meisalaan olisiko jäätä, kamat kantoon ja metsään. Lähestyminen olikin hiukan hankala kun myrsky oli kaatanut puita ristiin rastiin kallion eteen.
Saavuimma kallion alle ja katselimme jää putouksia, jotka oli hiukan vielä ohuita mutta yläköydellä kyllä kiivettävissä.
Tämä reissu oli Matildan eka kerta jäällä, joten päätimme että mennään angelniemeen, mutta da daa kolmas reissulaisemme Naksu oli jo löytänyt parempaa tekemistä ja oli mennyt ison kiven alle luolaan, jonka suuaukosta kuului vaimeaa haukuntaa, joten herra oli aika syvällä.
Suunitelman muutos, koska tiesin ettei herra tule sen kiven alta pois vähään aikaan. Joten varusteet päälle ja kiersin kallion päälle ja laskeuduin alas.
Raudat jalkaan ja uudet Nomicit käsiin ja kiipesin itse varmistaen yläköyteen, alussa oli puikko joka ei ylttänyt ihan maahan asti joten kampusteluksi se meni, hyvää lukko treeniä lämppäriksi, joten kolmen metrin jälkeen kauhia pumppu ja sormet jäässä.Pienen huilin jälkeen matka taittui nautiskellen ja totutellen hakkuihin, jotka vaikuttaa kyllä hyviltä peleiltä. Putous on vain noin 12 metriä korkea mut on siinäkin tekemistä näin ekalla kerralla.Matilda jännitti omaa vuoroaan ja epäili ettei pääsisi edes maasta irti. Yllätykseksi jyrkkä osuus meni hienosti ilman tippumisia jotka tulivat vasta lopun släbillä.Neiti vaikutti oikein tyytyväiseltä suoritukseen.Nakken haukunta kuului edelleen, joten kiivettiin uudestaan. Yli tunnin yhtämittaisen haukkumisen jälkeen Naksu tuli luolasta ulos ja mentiin kerään kamat pois.Reissu oli onnistunut, saatiin kiivettyä ja nautiskeltua kauniista säästä ja Naksukin sai haukkua oikein sydämmen kyllyydestä kun kerrakin kukaan ei valittanut.... tai en tiedä mitä mieltä se vastapuoli siellä maan alla oli.
Ohessa muutama kuva reissulta...Olli
Kommentit
sac lancel
n'oubliez pas qu'ils seront mis par un dépistage supplémentaire et leslancel sacchèques. C'est une situation gagnant-gagnant pour faire des affaires de Lancel brigitte bardot à bon marché à de gros pour les grossistes et les acheteurs. Alors que d'autres comme plus de variétés qui peuvent stocker une grande quantité d'objets personnels.qui feront de votre séjour dans le sacs à main lancel style et maintenir votre sens de l'individualité Il peut vous faire paraître à la mode sans dépenser trop d'argent. Non seulement ces pratiques, La popularité des sac lancel solde jeu est en plein essor jour hauteurs par jour. La Collection sac a main lancel pas cher noir et or caractéristiques des sacs à main avec des rayures noires et or tandis que la collecte lancel petites caractéristiques gravures colorées de maillot de bain contre le sac bb matériel mis en blanc. j'aime bien la bande noire et or et la collecte lancel.comme beaucoup ont accompli, Pour tous ceux qui ont acheté ou envisagent d'investir dans les listes de concepteur de gros prospect sac à main lancel qui sont en vente sur Amazon et divers autres sites de lancel vente privée commerce électronique, la version noire de lancel Brigitte Bardot Sac est un peu cher que le magenta une avec un prix de 715 $. Les sacs à main designer venir est de différentes formes et dimensions dans des couleurs vibrantes desac a main lancelvotre choix dans différents types de cuirs, ils ont d'autres petits des fleurs et plus et ils ont certainement viennent dans des couleurs très fun et dynamique. http://www.soldes-lancel.com/