Erittäin tiivistetty matkakertomus

Voi voi, miten sitä nyt tiivistäisi melkein kolmen kuukauden reissun yhteen blogikirjoitukseen…? No, aloittakaamme alusta, kun lensimme ystäväni kanssa Recifeen, Brasiliaan. Matkakohde ei ollut mikään itsestäänselvyys matkaa varatessa. Tahdoimme lähteä jonnekin lämpimään, eksoottiseen maahan ja löysimme sattumalta edulliset lennot Brasiliaan. Talvi oli Suomessa kylmimmillään, kun Tammikuun puolessa välissä lähdimme reissuun, joten Brasilian yli kolmenkymmenen asteen lämpö tuntui alussa ylitsepääsemättömän tukalalta. Merivesikin oli niin lämmintä, ettei uiminen paljon vilvoittanut.

 Recife on Brasilian viidenneksi suurin kaupunki n. kolmella miljoonalla asukkaallaan. Asuimme kuitenkin suurimman osan ajasta pienemmässä kaupungissa nimeltä Olinda, vähän Recifen ulkopuolella. Paikalliset Brasiliassa ovat enimmäkseen hyvin avoimia ja ystävällisiä. Alussa oli vaikea totutella paikallisten tervehtimistapaan, riippuen tilanteesta tervehditään joko kahdella suukolla poskille tai yhdellä suukolla ja lujalla syleilyllä. Ei siis mitään kättelyä.

 Pikkukaupungissa oli mukava ilmapiiri. Joka päivä oli hieno ilma ja alkoholi oli naurettavan halpaa, joten kaduilla ja kujilla tanssittiin ja juhlittiin joka päivä. Sitä paitsi jokavuotinen karnevaali lähestyi, joten saimme nähdä vähän karnevaalijuhlintaakin. Kadut olivat täpösen täynnä tanssivia ja rumpuja soittavia ihmisiä värikkäine vaatteineen.

 Vietimme Brasiliassa vähän alle pari viikkoa ja sitten löysimme halvat lennot Santiagoon, Chileen, joten päätimme lähteä sinne. Olimme Santiagossa muutaman päivän ja sitten lähdimme matkaamaan maitse pohjoiseen kohti Perua. Chilestä on maana ehkä jäänyt vähiten mieleen. Chile on Etelä-Amerikan rikkain maa. Kävimme monessa kaupungissa melkein kahdentuhannen kilometrin matkalla Chilen halki, mutta monet kaupungit muistuttivat paljon eteläisen Euroopan kaupunkeja. Maisemat olivat aluksi mielenkiintoiset mutta kun olimme matkanneet pari tuhatta kilometriä Atacama-aavikon läpi, ei hiekan tuijottelu enää ollut kovin mielenkiintoista.

 Heti ylitettyämme Perun rajan huomasimme, että olimme saapuneet paljon köyhempään maahan. Kaupungit olivat aivan erinäköisiä ja kaikki oli naurettavan halpaa. Matkasimme eteläisestä Perusta bussilla n. 24 tuntia maan pääkaupunkiin Limaan. Lima on melkein kymmenen miljoonan asukkaan metropoli. Eri kaupunginalueiden välillä on suuria eroja. Kadut vilisevät ihmisiä ja kauppiaita. Ruokaa saa kadulta yhdellä solilla, eli n. kolmellakymmenellä sentillä. Katukeittiöistä löytää kaikkea grillatun lehmän sydämen ja uppopaistetun marsun väliltä. Yleisesti ottaen ruoka Perussa oli erittäin maukasta ja hyvää.

 Matkasimme Perussa vielä pohjoiseen päin, melkein Ecuadorin rajalle asti. Pohjoisessa merivesi oli lämmintä ja hiekkarannat kauniita. Vaikka söimme ravintoloissa paljon mereneläviä ja ostimme kadultakin ruokaa, vältyimme yllätykseksemme melkein kokonaan vatsavaivoilta. Pohjois-Perussa meidät myös ryöstettiin aseella uhaten. Emme menettäneet paljon omaisuutta, mutta kaksi pankkikorttia vietiin, eikä tästä eteenpäin olisi ollut varaa menettää enää lisää kortteja. Köyhässä maassa turisti on valitettavasti kävelevä rahapussi. Näimme parhaaksemme olla jatkamatta Ecuadoriin ja Kolumbiaan, joten lensimme Miamiin, Floridaan.

 Oli aikamoinen muutos taas siirtyä köyhästä Perusta ällöttävän rikkaaseen ja pinnalliseen Miamiin. Ihmiset kilpailevat siitä, kenellä on hienoimmat autot ja suurimmat talot. Tapasimme Miamissa kuitenkin erittäin mukavia ihmisiä ja vietimme paljon aikaa Miami Beachillä. Saimme myös tutustua jenkkiläiseen sairaudenhoitoon, kun hankimme ystävälleni lääkettä vatsavaivoihin. Emme päässeet lääkärin puheille millään muulla tavalla kuin menemällä ensiapuun. Vietimme sairaalassa koko päivän odottaen ja illalla saimme vihdoin reseptin, kun lääkäri oli käynyt piipahtamassa. Myöhemmin ystäväni sai 3500 dollarin laskun sairaalakäynnistä kotiinsa. Onneksi vakuutus maksoi…

 Miami on tunnettu rikkaasta yöelämästään mutta alle 21-vuotiaana ei ole baareihin menemistä. Päätimme siis alle parin viikon vierailun jälkeen jatkaa matkaa New Yorkiin. New York oli kyllä siisti paikka. Kävimme kaiken maailman nähtävyyksissä ja museoissa, kaupoissa ja ravintoloissa. Vaikka olimme kaupungissa kaksi viikkoa, tuntui ettemme ehtineet nähdä läheskään kaikkea. Ystäväni löysi halvan lennon kotiin New Yorkista, mutta minä halusin vielä käydä tapaamassa kanadalaista ystävääni Torontossa, jonka tapasin viime vuonna, kun matkasin Au pair -perheeni kanssa jenkkeihin. Bussimatka Torontoon kesti kymmenen tuntia ja maksoi vain 50 dollaria. Toronto on kahdella miljoonalla asukkaallaan kuin Kanadan oma pieni New York. Oli rattoisaa viettää aikaa pohjoisamerikkalaisten kanssa, nämä kun ovat suomalaisiin verrattuna melkoisen puheliaita. Välillä tuntui, että olen täysin sosiaalisesti jälkeenjäänyt.

 Nyt olen ollut kotona vähän reilun viikon ja yrittänyt aloittaa tehokkaan treenaamisen taas ensimmäistä kertaa n. viiteen kuukauteen. Vähän tahmealta tuntuu mutta eiköhän tämä tästä. Tulipa pitkä tarina ja silti tuntuu, että raapaisin vain pintaa. Toivottavasti jaksoitte lukea :)