Alkuvuosi

Päivät menee ja muuttuu viikoiksi ja sitten viikot kuukauksiksi. Asia joka vielä joulukuussa tuntui kaukaiselta alkaa olla jo käsillä: ulkokausi! Omaan kevättalvikalenteriin on mahtunut opiskelun ja töiden lisäksi myös harmittava määrä sairastelua. Onneksi terveillä jaksoilla treenit ovat kulkeneet hyvin, vaikka kunnon mittariksi ajattelemani Isatiksen kisat menivätkin kipeänä ollessä päin honkia. Ulkokiipeily ajatukset ovat itsellä pääasiassa kesän Etelä-Afrikan reissussa, sekä Suomen köysikaudessa, koska huhti-toukokuu menee pääsykokeisiin valmistautuessa. Tämä on sinänsä hyvä asia, koska olen tähän asti treenannut vain voimaa ja pohjaa kesän reissua varten. Ei ainakaan tule kiire päästä huippukuntoon :D.

Omat treenit on menny pääasiassa aika tiukalla aikataululla töiden ja muiden tekemisten ehdoilla. Sormilautaa on tullut tehtyä paljon, koska se on ajanpuutteessa ja kyllä omasta mielestä muutenkin yksi parhaista treenitavoista. Otelaudassa oon pääasiassa tehny yhden käden roikuntoja, sekä kahden käden lisäpainoroikuntoja. Itseä otelaudassa motivoi erityisesti kehityksen huomaaminen. Kesään mennessä pieniä tavoitteita otelautaan olisi: semisolidi roikunta beastmaker 2000 pienimmästä listasta, sekä yhden käden leuka samaisen laudan legendaarisesta keskilistasta. Jälkimmäiseen on vielä tosin matkaa, koska haen edelleen solidia hermotusta tavalliseen puhtaaseen yhdenkäden leukaan, mutta kyllä se sieltä!

Treeneissä pyrin aina lämmittelemään hyvin. Lämpän aikana koitan keksiä aina helpoista keskivaikeisiin olevia "omituisia" reittejä joilla saa koko kropan lämpimäksi. Näihin sisältyy jos jonkin näköistä temppuilua ja hyppimistä. Kuitenkin ennen otelautaa pyrin kiipeämään muutaman krimppireitin jyrkältä seinältä, jotta saan sormet varmasti tarpeeksi lämpimiksi.

Kiipeilyissä treenit on ollu aika määräpainotteisia. Oon nyt muutaman treenikerran aikana siirtyny kokeilemaan ehkä aika monen tuntemaa 4x4 treeniä. Tässä treenissä valitsen 4 boulderia, jotka ovat vaikeudeltaan jotain 7B ja C:n väliltä. Kiipeän sitten aina yhden boulderin 4 kertaa, 2 minuutin tauoilla, jonka jälkeen on 5 minuutin tauko ja siirtyminen seuraavalle boulderille. Treenin loppuun otetaan yleensä 2-3 krt viikkoon vielä pieni salisetti. Ollaan kehitelty Aapon ja Nuutin kanssa erinomainen core treeni, jossa tulee useita erilaisia liikkeitä putkeen. Lisäksi ollaan tehty lisäpainoleukoja, sekä penkkiä.

Yksi uusista treenimetodeista tänä talvena ollut käsilläseisonnat. Andyn Ja Teemun ohjeilla ! Säännöllisellä harjoittelulla oon saanu asentoa parannettua ja kehitettyä selvästi kyseiseen liikkeeseen tarvittavaa lihaksistoa. Oon kans koittanu tehdä käsilläseisontapunneruksia seinää vasten ja tuntuu, että niillä saa olkapäihin kivasti lisää jerkkua! Tätä blogia kirjoitellessa olen parantelemassa pikkurilliä, joka on kipeytynyt nyt kuluneen kuukauden aikana. Kävin tänään tekemässä sormilautatreenin ilman vasuril pikkurilliä ja se sujui hyvin! Ajattelin nyt parin viikon ajan keskittyä openin treenaamiseen sormilaudassa ja yhden käden leukoihin sekä salitreeniin. Tauko sisäkiipeilystä ei haittaa oikeastaan ollenkaan, koska suunnitelmissa oli tehdä vain sormilautaa ja odotella ulkokelejä tännekkin :) Lisäksi itselläni alkaa yksi iso projekti tässä lähipäivinä, nimittäin pääsykokeisiin lukeminen!

Boulderliigakin tuli taputeltua loppuun muutama viikko sitten. Itselle irtosi kokonaiskilpailussa 4 sija, jospa siitä saisi muutaman sijan puristettua paremmaksi ensi vuonna ;) Karsinnoissa reitit oli aika suoraviivasia ja sainkin kiivettyä vaikeimmatkin reitit kohtuu vähillä yrkillä. Finaaleissa sitten sattui muutama moka ja puhti loppui kesken viimeisellä reitillä . Kaikenkaikkiaan oli kyllä hyvät skabailut ja oli kiva nähdä taas kaikkia tuttuja, kun niitä nykyään vähän harvemin näkee. Päästiin kans Nuutin kanssa hieman ulos kiipeemään (vähemmän mitä toivottiin). Lisäksi saatiin pari hyvää treeniä alle Isatiksessa ja Ladeolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä!