Ötztal part 1

Ötztal part 1

Muistaakseni aloitettiin viime kuukauden reissun ideointi joskus toukokuussa Pamun kanssa. Pamulla ei ollut enää koulua ja itselläkin loppui työt juuri sopivasti kesän jälkeen. Suunniteltiin aika paljon ja meillä oli aika selvät sävelet mitä reissu tulisi pitämään sisällään: paljon vaikeaa kiipeilyä ja juttuja joiden taso vaihtelee roimasti. Saatiin napattua vielä kolmaskin karpaasi matkaan, eli Andy. Miestä ei tarvinnut paljon suostutella vaan Andy lähti mielellään matkaan, kun kerrankin oli reissuseuraa hieman pidemmäksi aikaa ja Ötztalikin vielä katsastamaton mesta. No voin sanoa ettei ole enää.. :)

Ennen reissua treenattiin tosi kovaa. Ohjelman nimi oli humoristisesti Program Gondor reissun päätavoitteen mukaan. Pamu oli joskus muutama vuosi sitten Gondoria kokeillut ja hypetti reittiä minulle. Ajattelin, että helpompi ottaa sitten sama vaikea reitti projektiksi. Hehkuttaminen ei ollut mikään nuorukaisen oma päähänpisto. Vai miltä kuullostaa n.20 metriä hieman loivasta hänkkäävään vaihtelevaa kiipeilyä pääasiassa pienillä krimpeillä. Voimallista ja teknistä. Itsellä treenaaminen painottui voimakestävyyteen ja sormivoimaan. Nytkun tarkemmin ajattelee niin olisi voinut boulderoida enemmän, koska paikanpäällä oli aivan helkkarin hienoja lyhyitä reittejä, joihin ei vaan hermotus yksinkertaisesti riittänyt. 

Reissun alussa minulla oli vaikeuksia lämpimän sään kanssa taistellessa. Lämpötilat pysyivät koko ajan yli 25 asteen ja sisälällerönahoilla oli vaikea pysyä missään. Eka viikko menikin hieman projektoidessa vaikeita reittejä ja kiiveten useita yläseiskan klassikoita, jotka olivat jääneet kiipeämättä viimereissulla. Andy aloitti vaikeiden reittien tykittämisen jo toisesta päivästä lähtien ja noin kahden viikon päästä oli ilo hypätä messiin. Herra sanoi hyvin, että samahan näitä on nyt kiivetä kun menevät niin kivasti, mitäpä siihen lisäämään. Tuli sateet, mutta samalla tuli viileetä. Käytiin kahtena päivänä kiipeemässä vasta kehitetyllä kalliolla nimeltään Ötzterau. Erittäin hyvä kallio sen takia, että se ei juurikaan kastunut koko reissun aikana. Ekana päivänä kiipesin Soldier Ant nimisen 7c+:ssan ja sain siitä samalla uuden benchmarkin kyseiselle reitille. Topon kuvaus ei kerkeä hengittämään oli osuva reitille. Seuraavana päivänä kiipesin yhden samaisen kallion päälinjoista nimeltään Le Gourmet n.25 metriä sloupperipaukutusta hänkillä ja kruksi topissa. Näiden kahden päivän jälkeen pidettiin lepopäivä ja sain vihdoin nahat kuntoon.

Lepopäivän jälkeen suunnattiin taas klassikoksi muodostuneeseen Niederthaihin. Myös yksi Ladeon lahjoista Suomen kiipeilylle liittyi mukaan eli Kivioja Eetu. Niederthain parkkiksella oli sankka usva ja koko metsä tuntui kostealta. Andyn kanssa pohdittiin, että onkohan tässä mitään järkeä. Usva jatkui aina alkusektoreille asti, jonne Pamu ja Eetu jäivätkin lämmittelemään. Me jatkettiin ylöspäin. Andyllä oli visiona lämppäillä Passport to Honestyn 8c muuveilla ja sit siirtyä Gondorille. Itse olin toiveikas, että saisin vihdoin pistettyä Minas Tirithin 8b+ pakettiin. Ullatuuus! Kun saavuttiin kallion alle oli usva haihtunut kokonaan ja meitä viilensi kevyt tuulenvire, täydellinen kiipeilykeli siis! Lähdin lämppäilemään muuveilla ja teinkin kruksimuuvit ekalla pariin kertaan, että en varmasti mokaisi. Andykin oli ihmeissään, miten helpolta muuvit näytti viimekertaan verrattuna. Andy kävi välissä miettimässä betaa viereiseen reittiin, jonka jälkeen nappasin pari yrkkää Minakseen. Reittiin voi ottaa yrkkiä aika kiivaaseenkin tahtiin, koska reitti on puoleenväliin jotain 7a+:ssan kiipeilyä, jonka jälkeen tulee hyvä lepo. Levon jälkeen seuraa 17 muuvin kruksipätkä, jossa on itselle ainakin todella tekninen alku. Onneksi Andyn betojen turvin minäkin opin tekniikkaa. Pari kertaa pudottuani kruksin alussa olin henkisesti aivan raunioina. Mietin, että tuleeko tästäkin samanlainen sessio, kuin parista aikaisemmasta. Menin varmistelemaan Andya Mordorille ja sain siitä lisäpuhtia, jumalauta se jätkä vetää kovaa! Mentiin takaisin Minas Tirithille ja lähdin kiipeämään. Helppo intro, no handi, runttusisäkulma ja perus kiipeilyä, lepo ja taas oltiin kruksissa. Tällä kertaa jalat pysyivät ja sain underista kiinni. Nousin ylös, mätäsin ja jatkoin. Lopussa on vielä kunnon heartbreaker muuvi kanttiin, mutta olin aivan varma, että sieltä en enää putoa. Loppukantti olikin mukavaa fiilistelyä hienoissa maisemissa. Määrällisesti miulla meni Minakseen eniten yrkkiä koko reissussa, mutta ai kyllä se tuntui hyvältä, kun se meni!

Juttua riittää vielä seuraavaankin kertaan, mut nyt on lähettävä ulos kiipeemään! Palaillaan!